Moni vanhempi ja valmentaja tunnistaa saman tilanteen.
Lapsi pitää jalkapallosta. Hän käy mielellään harjoituksissa ja peleissä. Hän haluaa kehittyä – mutta omatoimiseen harjoitteluun lähteminen ei silti aina innosta.
Vanhempi muistuttaa:
”Kävisitkö vähän pallon kanssa ulkona?”
Vastaus saattaa olla:
”Kohta.”
Usein ongelma ei ole siinä, etteikö lapsi tietäisi, mitä pitäisi harjoitella. Harjoitteita löytyy videoista, sovelluksista ja valmentajilta valtavasti – toisaalta niihin tutustuminen vaatii yleensä juuri sen, miksi lapset nykyään liikkuvat entistä vähemmän, mobiililaiteen.
Todellinen haaste on motivaatio: miten saada lapsi itse haluamaan harjoitella?
Tässä artikkelissa käydään läpi käytännön keinoja, joilla omatoimisesta harjoittelusta voidaan tehdä lapselle mielekästä, palkitsevaa ja vähitellen osa normaalia arkea.
1. Lapsen motivaatio toimii eri tavalla kuin aikuisen
Aikuinen pystyy tekemään asioita kaukana tulevaisuudessa olevan tavoitteen vuoksi.
”Harjoittelen nyt, jotta olen puolen vuoden päästä paremmassa kunnossa.”
Lapselle tällainen tavoite voi olla liian abstrakti.
”Harjoittele paljon, niin olet joskus parempi jalkapalloilija” ei välttämättä motivoi tänään lähtemään pallon kanssa pihalle.
Lapselle lähempänä oleva tavoite toimii usein paremmin:
Saanko uuden ennätyksen?
Pystynkö tähän viisi kertaa peräkkäin?
Saanko seuraavan tarran?
Pääsenkö seuraavalle tasolle?
Suuri tavoite kannattaa siis pilkkoa pieniksi ja saavutettaviksi onnistumisiksi.
2. Älä aloita harjoittelun määrästä – aloita kynnyksen madaltamisesta
Yksi yleinen virhe on ajatella, että omatoimisen harjoituksen pitäisi kestää 30, 45 tai jopa 60 minuuttia.
Ei tarvitse.
Lapselle voidaan sanoa:
”Käy tekemässä tätä harjoitetta 10 minuuttia.”
Kymmenen minuuttia tuntuu helpolta aloittaa.
Ja tässä tapahtuu usein jotain kiinnostavaa: kun lapsi on jo lähtenyt ulos, ottanut pallon ja aloittanut, hän saattaakin jatkaa 20 tai 30 minuuttia.
Aloittaminen oli vaikeampi asia kuin itse harjoitteleminen.
Siksi hyvä periaate omatoimiseen harjoitteluun on:
Tee aloittamisesta helppoa. Jatkaminen tulee usein itsestään.
3. Tee kehittyminen näkyväksi
Jalkapallotaidon kehittymistä voi olla lapsen vaikea huomata.
Lapsi harjoittelee viikon ja saattaa ajatella, ettei mitään ole tapahtunut.
Siksi edistymisestä kannattaa tehdä konkreettista.
Se voi tarkoittaa esimerkiksi harjoituskalenteria, tarroja, suoritettuja tasoja tai omia ennätyksiä.
Kun lapsi näkee edistymisensä, harjoittelusta tulee muutakin kuin yksittäinen suoritus.
Eilen sain viisi onnistunutta suoritusta.
Tänään sain seitsemän.
Viime viikolla sain pronssitason.
Nyt yritän hopeaa.
Näkyvä edistyminen ruokkii motivaatiota.
Tähän perustuu myös TrainTrail-tarrakirjojen perusajatus: harjoittelu ja kehittyminen tehdään lapselle näkyväksi pienillä tavoitteilla ja niistä saatavilla tarroilla.
4. Palkitse tekemisestä – älä vain lopputuloksesta
Lapsen ei tarvitse onnistua täydellisesti saadakseen positiivista palautetta.
Sen sijaan voidaan huomata itse tekeminen:
”Huomasin, että harjoittelit tänään myös vasemmalla jalalla.”
”Et saanut sitä heti onnistumaan, mutta yritit monta kertaa.”
”Lähdit tänään ihan itse harjoittelemaan.”
Näissä kaikissa huomio kohdistuu prosessiin.
Tämä on tärkeää, koska jalkapallossa lapsi ei pysty hallitsemaan kaikkia lopputuloksia.
Ottelu voidaan hävitä. Laukaus voi mennä ohi. Vastustaja voi olla parempi.
Mutta lapsi pystyy vaikuttamaan siihen, harjoitteleeko hän ja yrittääkö hän uudelleen.
5. Pieni palkinto voi olla yllättävän tehokas
Palkitsemisen ei tarvitse tarkoittaa rahaa, karkkia tai uusia tavaroita.
Palkinto voi olla erittäin pieni.
Esimerkiksi tarra.
Aikuiselle yksi tarra saattaa vaikuttaa lähes merkityksettömältä. Lapselle se voi olla konkreettinen merkki:
Minä tein tämän.
Kun tarroja alkaa kertyä kirjaan, samalla syntyy näkyvä historia tehdystä työstä.
Tärkeää on kuitenkin se, ettei palkinto jää harjoittelun ainoaksi syyksi. Parhaimmillaan pieni ulkoinen kannustin auttaa lasta aloittamaan, kokemaan onnistumisia ja huomaamaan oman kehittymisensä.
Vähitellen itse tekemisestä voi tulla palkitsevaa.
6. Anna lapselle mahdollisuus valita
Omatoiminen harjoittelu ei tunnu kovin omatoimiselta, jos aikuinen määrää:
”Nyt menet ulos. Teet 15 minuuttia pujottelua, 10 minuuttia syöttöjä ja sitten 50 laukaisua.”
Kokeile sen sijaan:
”Valitse näistä kolmesta harjoitteesta kaksi, jotka haluat tehdä tänään.”
Harjoittelun sisältö on edelleen järkevä, mutta lapselle syntyy tunne siitä, että hän tekee päätöksiä itse.
Sama toimii tavoitteissa.
Aikuinen voi auttaa vaihtoehtojen muodostamisessa, mutta lapsi voi päättää:
”Tämän minä haluan oppia.”
Se on aivan erilainen lähtökohta kuin:
”Isä tai äiti haluaa minun oppivan tämän.”
7. Älä tee vanhemmasta jatkuvaa valmentajaa
Tämä voi olla yllättävän tärkeä asia.
Jos vanhempi seuraa vieressä jokaista suoritusta:
”Katse ylös.”
”Käytä sisäsyrjää.”
”Tee nopeammin.”
”Ei noin.”
…omatoimisesta harjoittelusta tulee helposti uusi ohjattu harjoitus.
Jos harjoite on turvallinen ja lapsi tietää, mitä tekee, välillä kannattaa antaa hänen vain harjoitella.
Virheitäkin saa tulla.
Lapsi voi kokeilla, epäonnistua, keksiä oman ratkaisun ja yrittää uudestaan.
Vanhempi voi harjoituksen jälkeen kysyä:
”Mikä onnistui tänään parhaiten?”
Se voi olla arvokkaampi kysymys kuin kymmenen teknistä korjausta harjoituksen aikana.
8. Tee harjoittelusta välillä leikkiä
Kaiken ei tarvitse olla järjestelmällistä harjoittelua.
Anna lapselle pallo ja tehtävä:
”Keksi minuutissa niin monta erilaista tapaa liikuttaa palloa kuin pystyt.”
Tai:
”Keksi oma harhautus.”
Tai:
”Kuinka monta erilaista käännöstä osaat tehdä?”
Pallolla hassuttelu, temppuilu ja omien liikkeiden keksiminen kehittävät samalla pallonkäsittelyä, koordinaatiota ja luovuutta.
Ja ennen kaikkea:
se voi olla hauskaa.
9. Luo rutiini, jossa harjoittelusta tulee normaalia
Motivaatio vaihtelee.
Kukaan ei ole joka päivä yhtä motivoitunut – ei lapsi eikä aikuinen.
Siksi kaiken ei kannata perustua siihen, huvittaako juuri tänään.
Harjoittelulle voidaan muodostaa kevyt rutiini.
Esimerkiksi koulun ja välipalan jälkeen:
välipala → pieni lepo → 10–15 minuuttia pallon kanssa → muut päivän asiat.
Kun sama toimintamalli toistuu riittävän usein, harjoittelusta tulee vähitellen normaali osa päivää.
Tavoitteena ei ole, että vanhemman tarvitsee vuosien ajan sanoa:
”Nyt harjoittelemaan.”
Parempi tavoite on, että jossain vaiheessa lapsi ottaa pallon itse.
10. Huomioi myös päivät, jolloin ei harjoitella
Motivointi ei tarkoita jatkuvaa harjoitteluun patistamista.
Jos lapsella on ollut koulupäivä, liikuntatunti ja illalla raskaat joukkueharjoitukset, ylimääräinen omatoiminen harjoitus ei välttämättä ole päivän tärkein asia.
Lepo kuuluu kehittymiseen.
Samoin vapaa leikki, kaverit ja välillä se, ettei tehdä mitään tavoitteellista.
Omatoimisen harjoittelun pitäisi täydentää lapsen kokonaisuutta – ei vallata sitä.
11. Ravinto, juominen ja lepo voidaan tuoda osaksi onnistumista
Nuoren urheilijan kehittyminen ei tapahdu vain palloa koskettamalla.
Myös syöminen, juominen, palautuminen ja uni ovat osa kokonaisuutta.
Näistä puhuminen lapselle voi kuitenkin olla vaikeaa.
”Muista juoda riittävästi” ei välttämättä tarkoita lapselle juuri mitään.
Sen sijaan asiasta voidaan tehdä näkyvä tavoite.
TrainTrailissa ajatuksena onkin palkita lasta myös hyvistä arkisista valinnoista.
Tarra ei silloin tarkoita:
”Olit tänään paras pelaaja.”
Se voi tarkoittaa:
”Pidit tänään huolta itsestäsi.”
Pieneltä vaikuttava asia voi auttaa rakentamaan hyvää rutiinia.
Mikä lopulta motivoi lasta?
Yhtä oikeaa vastausta ei ole.
Yhtä lasta motivoi kilpailu.
Toista oma ennätys.
Kolmatta uuden taidon oppiminen.
Neljättä tarrojen kerääminen.
Viidettä se, että pääsee harjoittelemaan yhdessä vanhemman kanssa.
Siksi tärkeä kysymys ei ehkä ole:
”Miten saan lapseni harjoittelemaan enemmän?”
Parempi kysymys voisi olla:
”Miten saan lapsen innostumaan harjoittelusta?”
Kun lapsi saa valita, onnistua, seurata omaa kehittymistään ja saada positiivista palautetta tekemisestään, harjoittelun ympärille voi vähitellen syntyä positiivinen kierre:
Kokeilen → onnistun → huomaan kehittyväni → innostun → harjoittelen uudelleen.
Siinä vaiheessa ulkopuolista kannustamista tarvitaan koko ajan vähemmän.
TrainTrail – pieni kannustin kohti omatoimista harjoittelua
TrainTrail-tarrakirjasarja on rakennettu juuri tämän haasteen ympärille.
Miten lapselle voidaan antaa harjoitteita ja tavoitteita tavalla, joka kannustaa häntä tarttumaan palloon ilman puhelinta tai tablettia? Toisaalta tuki täytyy myös rakentaa. TrainTrail kirjojen harjoitteista on tehty myös helpot Youtube -videot selventämään harjoitteita, mikäli ne tuntuvat kuvina vaikeilta. Tärkeää on muistaa että videoiden ei tarvitse kentällä olla läsnä. Kunhan pallo liikkuu jotenkin, on jo hyvä lähtökohta monesti.
TrainTrailissa harjoitteet yhdistyvät pieniin tavoitteisiin, tarroihin ja oman etenemisen seuraamiseen. Samalla mukana kulkevat myös kehonhallinta, liikkuvuus sekä hyvät arjen rutiinit.
Tavoitteena ei ole tehdä lapsesta mahdollisimman nopeasti parempaa pelaajaa.
Tavoitteena on auttaa synnyttämään jotain vielä tärkeämpää:
halu harjoitella.
Kun lapsi oppii nauttimaan harjoittelusta, pallon kanssa vietettyjä tunteja ei tarvitse enää samalla tavalla laskea.
Ne alkavat kertyä itsestään.
TrainTrail ei vain opeta taitoa – se opettaa rakastamaan harjoittelua.